perjantai 2. toukokuuta 2014

Marsala-risotto ja parsaa pekonikääreessä



Syy miksi meillä oli nahistuneita parsoja jääkaapissa oli tämä herkkurisotto, jonka kylkiäisenä oli pekoniin käärittyjä parsoja, nam! Risottoinnostus alkoi pääsiäisenä, kun äiti teki ihanan täyteläistä ja maukasta sienirisottoa. 

Sienirisotto: Jos käytät risotossa kuivattuja metsäsieniä kuten minä, liota niitä hetki vesitilkassa.  Pilko puolikas punainen sipuli ja raasta kaksi valkosipulinkynttä. Lämmitä laakeassa kasarissa reilu 25g voita. Kuullota sipuleita ja valutettuja sieniä (noin kaksi kourallista) hetki. Lisää 2dl arborio-risottoriisiä ja kuullota muutama minuutti (älä anna ruskistua).

Kaada sekaan 1dl marsala-viiniä (tai hieman enemmän, jos haluat voimakkaamman makuista risottoa). Anna viinin porista ja kun neste on haihtunut osittain, lisää 1dl kasvislientä. Keitä risottoa hiljalleen ja lisää kasvislientä aina noin puoli desiä, kun edellinen neste on osittain haihtunut. Käytä yhteensä noin 5dl kasvislientä.

Mausta risotto ripauksella suolaa, mustapippurilla ja 1dl raastettua parmesania.

Pekoniparsat: Leikkaa parsan varresta kanta pois ja kuori varsi kevyesti. Kiepauta parsan ympärille yksi pekonisiivu. Lämmitä pannulla tilkka öljyä ja nosta parsat pannulle. Paista jokaiselta puolelta, kunnes pekoni on hieman rapeaa ja ruskeaa.



5 kommenttia:

  1. Risotto kuulostaa aivan ihanalta! Mutta, mutta, olisiko vinkkiä, mitä laittaa sienten tilalle? Ukkokulta on kasvissyöjä, mutta ei tietenkään syö sieniä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, vai niin, harmi sinällään, kun sienet on just parhaita! ;) Mutta ehkäpä ne voisi tässä korvata vaikka aurinkokuivatuilla tomaateilla? Ne voisi laittaa risoton sekaan vasta loppuvaiheessa, niin eivät ainakaan sitkisty :) Ja ehkä leikkaisin niitä hieman pienemmiksi!

      Poista
  2. Hmm, joo voisi toimia, kiitos! Tää on kyllä pakko ottaa kokeiluun. Mulle uppoais myös noi pekoniparsat, maiskis!

    VastaaPoista
  3. Risotto, parsa ja pekoni = NAM! Voiko enää paremmaksi saada! Nopeaa ja yksinkertaista, mutta toki parsan saa sitkeäksi ja risoton kuivaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei voi! Tosin vielä marsala mukaan, niin sitten on jo aika täydellistä :) Siis jos tosiaan ei kämmää valmistuksessa, pitää olla jonkin verran tarkkana.

      Poista