tiistai 25. maaliskuuta 2014

Possutacot hieman eri tyylillä



Tätä herkullista meksikolaishenkistä munakasta edeltävänä päivänä olin tehnyt possutacoja. Idea tacoihin tuli herkullisesta illallisesta Mayassa, kun tilasin yhden pääruoka-annoksen sijaan useamman alkuruuan. Ja yksi niistä oli possutaco, jossa oli mm. ananassalsaa ja korianteria. 

En jaksanut itse alkaa tekemään sen kummempaa salsaa, mutta pilkoin makeaa ananasta pieniksi paloiksi. Lisäksi tacojen välistä löytyi tomaattia, korianteria, avokadoa, ranskankermaa ja chilikastiketta.

Possuosuus ei ole tällä kertaa pulled porkia tai carnitasta, vaan kokeilin itselleni ihan uutta tapaa. Haudutin porsaan kyljyksiä uunissa pitkään, kunnes liha irtosi luusta itsestään. Sen jälkeen pilkoin lihan pieneksi piiperrykseksi ja annoin nesteiden imeytyä. Lopuksi paistoin lihan vielä pannulla. Tuli hyvää!

Possutacot: Sekoita mausteseokseen 2,5rkl pähkinäöljyä, 2rkl muskavadosokeria, 1tl suolaa, 1tl paprikajauhetta, 0,5tl jeeraa ja maun mukaan chiliä. Nosta muutama porsaan kyljys uunipataan (päällekkäin) ja levittle mausteseosta lihan päälle ja väliin.  Nosta kansi paikoilleen ja kypsennä lihoja 120-asteisessa uunissa noin 2,5-3 tuntia.

Poista lihasta luut ja pilko pienemmiksi paloiksi. Anna nesteen imeytyä lihaan. Nosta lihapalat sen jälkeen esim. leikkuulaudalle ja hienonna veitsellä pieniksi paloiksi. Paista lihasilppua pannulla hetki (voit käyttää hieman öljyä). 

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Maya vaikuttaa ihanalta paikalta. Ellei mene liian ohi aiheen, olisi kiva kuulla muitakin ravintolavinkkejäsi :)

    t. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ravintolavinkit kuuluu kyllä ehdottomasti tähän blogiin, mutta Helsingistä minulla ei ole juurikaan kerättynä vinkkipostauksia. Nykyiset reissuni Helsinkiin ovat työmatkapainotteisia ja niissä on usein joku järjestetty ruokailu. Mutta vinkkaan toki aina jos mahdollista :) Ja Oulusta vinkkejä löytyy jo jonkin verran :)

      Poista