lauantai 19. lokakuuta 2013

Healthy Kitchen / Vegedinneri

Sara La Fountain: Healthy Kitchen, 2013, Tammi. Saatu blogin kautta.

Selasin Sara La Fountainin ensimmäistä keittokirjaa Passion for foodia kirjakaupassa useampaan otteeseen ennen kuin ostin sen. Pidin kirjasta ensi näkemällä, mutta koska kokkailen hyvin vähän ohjeiden mukaan, omistan suhteellisen vähän ruokakirjoja. 

Kirjasta tuli yksi lemppareistani, joten olin todella ilahtunut, kun sain Tammelta Saran uusimman kirjan Healthy Kitchen. Healthy Kitchen - hyvää oloa keittiöstä, jatkaa tyylillisesti Passion for foodia: kuvat ovat herkullisia ja kauniita ja ruokaohjeet houkuttelevia sekä suhteellisen helppoja. Juuri sellaisia, mihin itsekin pyrin!

Healthy Kitchen tarjoaa muutakin kuin ruokaohjeita ja se on mielestäni ennemminkin lifestyle-kirja. Toki pääpaino on ruualla, mutta tällä kertaa kirja on herkuttelun lisäksi kokonaisvaltaisesti hyvään oloon tähtäävä ja sisältää myös luonnonkosmetiikkaohjeita.

Olen varmasti käytännössä liian laiska valmistaakseni (kieltämättä ihanan kuuloisia) naamioita, scrubeja tai vaikkapa mandariinikynttilän, mutta voisin kuvitella tekeväni näitä joskus lahjaksi. Siis jos oikein energiseksi joskus alan. Mutta kuvat ovat kauniita ja tykkään selata ohjeita vaikken tositoimiin ryhtyisikään.

Sen sijaan ruuan suhteen tartuin heti kauhan varteen ja sopivasti lihattoman lokakuun kunniaksi ensimmäisenä kokeiluun pääsi vegedinneri. Oma versioni on hyvin lähellä Saran ohjetta, mutta muutamia muutoksia tuli jääkaapin sisällön takia. Joka tapauksessa tämä oli herkkua, todella ihanaa kasvisruokaa!

Vegedinneri

Vihannespihvit: Kuori ja raasta puolikas bataatti, yksi iso porkkana, kaksi jauhoista perunaa sekä kolme tuoretta valkosipulinkynttä. Silppua 1rkl lehtipersiljaa. Sekoita raasteet, persilja ja 3/4-1dl korppujauhoja, 2 kananmunaa, mustapippuria ja himalajansuolaa.

Muotoile massasta pihvejä ja paista pannulla tilkassa oliiviöljyä molemmin puolin. Nosta uunipellille leivinpaperin päälle. 

Sienet: Asettele 4-5 portobellosientä myös pellin päälle kasvispihvien kanssa. Mausta sienet balsamiviinietikalla (Saran ohjeessa 2rkl, mutta minä spreijasin ehkä 1tl yhteensä), oliiviöljyllä ja suolalla. Paista sieniä ja pihvejä uunissa 200 asteessa noin 10min.

Tomaattikastike: Pilko yksi punainen paprika ja raasta neljä tuoretta valkosipulinkynttä. Lämmitä kattilassa loraus oliiviöljyä ja kuullota sipulit ja paprikat. Lisää 2rkl tomaattipyreetä ja 2rkl tomaattimurskaa, sekä 1dl vettä ja 1tl (luomu) kasvisliemijauhetta sekä 1rkl hunajaa

Anna kastikkeen kiehua hiljalleen noin 5min ja soseuta sauvasekoittimella. Mausta suolalla.

Persiljaöljy: Laita monitoimikoneeseen nippu lehtipersiljaa (itsellä puolikas nippu persiljaa ja puolikas korianteria), 3/4dl oliiviöljyä, 1tl raastettua valkosipulia ja puolikkaan limen mehu. Surauta tasaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti