maanantai 30. syyskuuta 2013

Ruusukaali on niin pop!

Ruusukaalisesongin aikana tulee tehtyä yhä enemmän ruusukaaliruokia, sillä tajusin viime talvena että ruusukaali on hyvää. Ruusukaalia sisältäviä ohjeita on viime aikoina ilmestynyt blogissa jos toisessakin ja tässä keittiössä on testailtu tähän mennessä kahta (ja lisäksi sitä viime talven lempparia).


Hannele oli tehnyt hieman kirpsakkaa ja rapsakkaa salaattia, jossa oli mukana myös pehmeää avokadoa. Ilmakuivattu kinkku, lime ja avokado sekä ruusukaali samassa salaatissa toimivat ehdottomasti hyvin! Niin ja olihan tässä parmesaaniakin!


Kotiharmin rakkaus oli syttynyt ruusukaalipastaan. Ohjeessa ruusukaalit paahdetaan uunissa ja tarjoillaan paahdettujen pekaanipähkinöiden sekä aurajuustoisen pastan kera. Ei voi sanoa muuta kuin nam! Miehen mielestä tämä oli paras ruusukaaliruoka koskaan.   



Myös Milla oli tehnyt ruusukaalilisäkettä, parmesanilla kuorrutettuna. Se menee testiin huomenna, ei voi olla muuta kuin hyvää!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niinpä <3 ja tänään sitä on taas!

      Poista
  2. Tää ruusukaalin moninaisuus jaksaa yhä vaan yllättää! Ennen ajattelin, että sitä syödään pelkästään keitettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Siihen tulee suorastaan himo :) Yllättävää!

      Poista