perjantai 14. kesäkuuta 2013

Mojitoja tietenkin


Mojito on lempidrinkkini, vaikka täytyy kyllä myöntää, etten ole kovin suurta repertuaaria drinkkejä kokeillutkaan. Yleensä päädyn drinkkilasin eteen matkoilla, harvemmin kotona (sillä pidän enemmän viineistä). Joimme Miamissa Ocean Drivella Mojitot, jotka maksoivat 20 dollaria kappaleelta (+ tipit). Juomat eivät olleet jättimäiset, vaikka hinnasta voisi niin olettaa. Hyvät ne kyllä olivat, sillä minuttu maistui ihanan voimakkaasti.

Halusin näihin Miami Vice -bileiden mojitoihin samaa vahvaa minttuista makua. Löysin onneksi kaupasta vahvaa minttua, jossa oli tukeva varsi. Pakkauksessa oli paksu nippu mintunvarsia eikä kyseessä ollut siis sellainen pienessä ruukussa kasvava hentoinen minttu.

Olen juonut mojitoja myös alkuperäisinä versioina Kuubassa. Sielläkin minttu oli vahvaa, samoin rommi ;) Paikasta riippuen mojitot ovat olleet makeampia tai vähemmän makeita. Halusin itse melko makeita versioita, jotta rommin maku ei hyökkäisi päälle. Tein mojitoja varten sokeriliemen, jotta sokeri imeytyy drinkkiin heti eikä narsku hampaissa.



Sokeriliemi: Kaada sokeria lasiseen teekannuun tms. läpinäkyvään astiaan, mistä sokerilientä on helppo annostella. Määrä riippuu siitä, miten paljon haluat tehdä lientä. Katso mihin kohti sokerin pinta ulottuu. Kaada astiaan varovasti kuumaa (kiehautettua) vettä niin, että sokerin pinta pysyy koko ajan samalla tasolla. Sekoita sokeria välillä.

Itse kaadoin vettä ensin liian vähän, joten kaadoin puolen tunnin päästä vielä lisää ja loputkin sokerit liukenivat. Seosta kannattaa hämmennellä välillä ja tutkailla tilannetta.

Mojitot: Riivi muutamia mintun lehtiä ja murskaa niitä hieman. Kaada lasin pohjalle sokerilientä (riippuen miten makean drinkin haluat), purista puolikkaan limetin mehut ja tiputtele murskatut mintunlehdet.

Kaada lasiin vaaleaa rommia sekä vissyä. Käytä halutessasi myös jääpaloja (itselläni niitä oli harmillisen vähän, vaikka olin mukamas valmistautunut) ja viimeistele drinkki kokonaisella mintunvarrella.

6 kommenttia:

  1. Mojito on meilläkin kesäjuomasuosikki. Ja välillä tehdään myös mansikkaisia tai vadelmaisia mojitoja. Onneksi omassa pihassa kasvaa runsaasti minttua, niin saa sieltä aina kunnon ainekset.:) Täytyykin lisätä ostoslistalle rommi, kun kaikkia muita aineksia jo olisi.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen joskus tehnyt vadelmamojitoja, nekin on hyviä! Oi, onnellinen kun saat minttua omasta penkistä! Minulla ei kasva tänä kesänä yhtään mitään, kun kuitenkin olen poissa sen verran, että kuolisivat vielä kaikki sillä aikaa...

      Poista
  2. Toinen Mojito - fani ilmottautuu! :P Niin ihanan raikas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Mojitot on kyllä piristävän raikkaita, vaikka makeita onkin :)

      Poista
  3. Kerran (ja varmaan toisenkin) mojitoa siemaillessa ollaan keskusteltu, että tässäpä vasta raikas ja ihana aamujuoma olisi :) Kuinkahan sitä tulisikaan hyvälle tuulelle heti aamusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aivan varmasti tulisi :D Taidan kokeilla heti huomenna ennen töihin lähtöä, niin pääsee luovuus valloilleen ;)

      Poista