perjantai 28. kesäkuuta 2013

Chèvre burgerit


Grillissä tehdyt burgerit ovat kesän parasta herkkua. Ja ne syödään tietenkin ulkona asianmukaisten juomien kera. Näitä hetkiä voi sitten vain muistella talvella, kun ruoka on astetta ankeampaa ja lumi on ahmaissut terassin kokonaan...

Taidamme olla tällä hetkellä taas reissun päällä Jenkeissä, hampurilaisten suuressa maassa. Ja aikomuksena on testata, todennäköisesti monta. Yleensä perusburgerit ovat melkeinpä parhaita, mikäli ne ovat hyvin tehtyjä.

Nämä meidän alkukesän vuohenjuustoiset hampurilaiset eivät ole ihan niitä perusversioita, mutta ei näissä mitään kovin ihmeellistä ole. Paitsi että olivat loistavia :)

Pihvitaikina on tehty tällä lihapullien ohjeella (hieman isommalla määrällä) ja pihvit paistettiin grillissä. Sämpylät ovat tällä ohjeella ja tein niistä pienehköjä, vain hieman sliderseja suurempia. Nekin kuumennettiin grillissä, jotta saivat hieman väriä.

Lisäksi hampurilaisten välissä oli aiolia, rukolaa, tomaattia, sekä grillissä nopeasti paistettua vuohenjuustoa ja paholaisenhilloa.

2 kommenttia:

  1. Kesägrilliburgeria ei kyllä mikään voita. Ja tuo Brooklyn Ale, joka sullakin tuossa kuvassa hämyisästi hengailee taustalla, on paras burgerijuoma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei niin! Grillissä perus jauhelihapihviinkin tulee ihanat aromit :) Ja tosiaan olut (kuten tuo Brooklyn Ale) maistuu kyllä ulkoilmassa burgerin kera!

      Poista