perjantai 22. maaliskuuta 2013

Sliders, söpöt pienet hampurilaiset



Kaikki ruoka on parempaa pienessa paketissa. Hampurilaisia tulee kuitenkin todella harvoin syötyä pienempinä naposteluversioina. Minihampurilaisista (sliders) tulee mieleen pubiruoka ja teinkin näitä viime perjantaina viikonlopun alkamisen kunniaksi. Olen nähnyt sliders-annoksessa yleensä kolme pientä hampurilaista ja ranskalaiset, joten samoilla linjoilla mentiin. Niin, ranskalaiset tein muuten myöskin itse ja niistä tuli niin hyviä! Niistä lisää myöhemmin.

Hampurilaissämpylät onnistuivat paremmin kuin koskaan. Niistä tosin menee kaikki kunnia uudelle keittiövälineelle, jonka esittelen myöhemmin. Toki ohjeellakin on merkitystä ja päädyin kokeilemaan suolaa&hunajaa -blogissa ollutta ohjetta. Koska tein minihampurilaisia, piti sämpylöistäkin tehdä pienenpieniä versioita. Sämpylöitä tuli yhteensä 20 ja loput meni pakastimeen odottamaan uusia hampurilaisinspiraatioita.



Sämpylät: Sekoita 3 3/4 dl maitoa, 50g hiivaa, 7dl jauhoja, 35g huoneenlämpöistä voita ja 1tl suolaa. Vaivaa yleiskoneella 15 min tai käsin niin pitkään, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Anna tekeytyä kulhossa vielä puolisen tuntia.

Jaa taikina ainakin 20 osaan ja pyörittele sämpylöiksi. Asettele leivinpaperin päälle pellille ja anna kohota 1,5 tuntia. Paista 225-asteisessa uunissa noin 10min.

Pihvit: Sekoita keskenään 400g sika-nautajauhelihaa, 2 kananmunaa, mustapippuria ja suolaa (halutessasi myös bbq-maustesekoitusta). Muotoile taikinasta öljytyin käsin pieniä pihvejä (noin 10 kpl). Paista pihvejä kuumalla pannulla molemmin puolin pinta ruskeaksi.

Nosta paistetut pihvit leivinpaperin päälle uunipellille ja leikkaa jokaisen pihvin päälle siivu cheddar-juustoa (ei sitä mautonta sulatejuustoa). Laita pihvit 225-asteiseen uuniin ja paista vielä muutama minuutti (n. 5min), kunnes juusto on sulanut päälle ja pihvit ovat kypsiä sisältä.

Kokoaminen: Halkaise sämpylät ja laita väliin amerikkalaista keltaista sinappia ja balsamico-ketsuppia, pihvi juustoineen ja päälle vielä valkosipulimajoneesia. Mielestäni slidersit kannattaa pitää suht yksinkertaisina, joten en laittanut muita lisukkeita. 

2 kommenttia:

  1. Nämä näyttää niin hyvältä! Noin mäkin burgerit täytän, simppelisti. Ja ihanan pieniä, tollasia voisi popsia vaikka kuinka monta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättäen yksinkertainen toimii myös hampurilaisissa, vaikka yleensä tulee tungettua vaikka ja mitä maustetta mukaan. Ja pienet on tosiaan siitä hyviä, että ei tarvii rajoittaa vain yhteen ;)

      Poista