lauantai 30. maaliskuuta 2013

Ranskalainen päivällinen

Teemajuhlien viettäminen on kivaa ja olenkin synttäreitteni varjolla suunnitellut muutamia bileitä erinäisille kokoonpanoille. Tällä kertaa vuorossa oli keväinen ranskalaishenkinen päivällinen auringonvalon paistaessa kirkkaasti keittiönikkunoista sisään. 




En ole tietoisesti tehnyt ranskalaista ruokaa juuri koskaan ja mielenkiintoni on keskittynyt paljon muiden maiden keittiöihin. Idea nimenomaan ranskalaisesta päivällisestä lähti keväisestä auringonvalosta ja creme bruleesta. 



Kutsun päivällistä ranskalaishenkiseksi, kun en ole mistään erityisesti ranskalaisia ohjeita etsinyt, vaan tehnyt lähinnä omien mielihalujeni mukaisia ruokia. Kuten sitruunalla ja yrteillä ryyditettyä kanaa, josta minulla tulee aina mieleen Ranska. Lisukkeena olevat pariisinperunat ovat nekin omaa näkemystä, enkä edes tiedä, liittyvätkö ne oikeasti mitenkään Pariisiin tai Ranskaan.




Kaikki päivälliselle tekemäni ruuat olivat ensikokeiluita ja puolet omasta päästä temmattuja. Riski oli melkoinen, kun kutsuu vielä ystäviä syömään. Onneksi he olisivat varmasti olleet ymmärtäväisiä, jos jotain olisi mennyt pieleen. Mutta ei mennyt, vaan kaikki oli herkullista, ihanaa ja keväistä!

Ranskalainen päivällinen:

Patonkia, voita ja sormisuolaa





Ohjeet seuraa perässä!

6 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää! Oli varmasti herkulliset päivälliset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli varsin onnistuneet kokkailut tällä kertaa :)

      Poista
  2. huippuhyvää varmasti :) voi että onkin keväisen näköinen tuo kanaruoka, ja tosi näyttävä vielä vieraita ajatellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin itsekin kanan ulkonäöstä, vaikka meneehän noi yrtit uunissa vähän nuutuneiksi. Mutta mikäs estää lisäämästä niitä vielä uunista ottamisen jälkeenkin :)

      Poista
  3. Teemaillalliset ovat hauskoja! Herkullinen menu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, pitäisi harrastaa niitä vielä useamminkin kuin nykyisellään :)

      Poista