keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kalkkuna-brie -sarvet


Olin eräänä päivänä kahvilassa ja valitsin syömisiksi edelleen New Yorkin reissusta huumaantuneena täytetyn bagelin. Yllättäen bageli ei käytännössä ollut mitenkään verrattavissa vaikka Brooklynin vastaaviin, mutta kieltämättä kahvila olisi voinut panostaa siihen enemmän. Kaikkein onnettomin oli itse bageli: tiivis, kuiva, mauton, ei-paahdettu. Täytteet eli kalkkuna ja brie-juusto sen sijaan olivat perushyviä, mutta kaipaan aina brie-juuston kaveriksi jotain hilloa, en välttämättä paprikasiivuja.

On aika ilmeistä, että bagelit tulevat kahviloihin raakapakasteina tai vastaavina ja niitä ei paahdeta tai tehdä mitään muutakaan, että niistä saataisiin edes hieman maistuvampia. Täytteissäkin voisi olla mukana jotain pientä kivaa mukana, kuten kerran KATU kahvilassa syömässäni versiossa oli marinoitua punasipulia ja se kutkutti kivasti makuhermoja.

En alkanut vielä itse kokeilemaan bageleita, vaikka tästä alustuksesta olisi voinut niin päätellä. Sen sijaan tein varmalla tutulla ohjeella voisarvia ja täytin ne kalkkunalla, briellä ja sillä kaipaamallani hillolla, tässä tapauksessa mustaherukkahyytelöllä. Nam!

Voisarvet (16kpl): Lämmitä paksupohjaisessa kattilassa 4dl maitoa ja nosta se pois levyltä. Lisää puoli palaa hiivaa, 2rkl hunajaa, 1/2-1tl suolaa ja 3dl jauhoja. Anna taikinan tekeytyä 10-20min.

Lisää joukkoon n. 4dl jauhoja ja 100g pehmennyttä voita. Nosta takina kattilassa takaisin hellalevylle ja anna kattilan lämmetä hieman. Nosta sitten pois levyltä ja anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi. 

Leivo taikinasta kaksi ohutta ympyrää ja leikkaa kahdeksaan sektoriin. Mikäli haluat käyttää esim. juustoa täytteenä, voi sen lisätä jokaisen sektorin leveään päähän. Kääri sektorit sarviksi alkaen leveästä päästä. Käännä sarven malliseksi ja nosta pellille.

Anna sarvien kohota hetki ja voitele ne sen jälkeen kananmunalla. Ripottele päälle seesaminsiemeniä. Paista 200 asteessa kunnes pinta on ruskistunut.

Täyttäminen: Halkaise voisarvi ja lisää väliin tuoretta pinaattia, kalkkunaleikettä, brie-juustoa sekä mustaherukkahyytelöä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti