sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Aprikoosi macarons



Kolmas macaron-kokeilu. Nyt maku on hyvä ja koostumus riittävän hyvä, täydellisyyteen en pyrikään! Tein kolmannet macaronit kahden ensimmäisen ohjeen muunnoksella. Ensimmäisessä oli vikana lättänä ulkomuoto ja toisissa liian sokerinen maku. Mielestäni macaronit saa olla mantelisempia, sillä marmeladi tms. täyte tuo kuitenkin makeutta kokonaisuuteen.

Tästä lähtien teen taikinan tällä ohjeella ja täytteissä on kai vain taivas rajana. Marmeladien lisäksi voisi kokeilla erilaisia levitteitä, kreemejä, tuorejuustojuttuja jne. Taidan leipoa tänä keväänä yhdet jos toisetkin macaronit, kun nyt nähtävästi välillä onnistunkin näissä. 

Sekoita keskenään 2,5dl mantelijauhoa, 1dl tomusokeria ja haluamaasi jauhemaista elintarvikeväriä. (Halusin näistä oransseja, joten sekoitin jauhoihin punaista jauhemaista väriä ja valkuaisvaahtoon keltaista nestemäistä väriä.)

Vatkaa kahta munan valkuaista hetki. Siivilöi valkuaisen sekaan 1dl tomusokeria vähitellen ja koko ajan vatkaten. Vatkaa vaahtoa, kunnes se on kiiltävää.

Sekoita mantelijauhoseos valkuaisvaahtoon. Siirrä taikina pursotinpussiin ja pursota leivinpaperilla päällystetylle pellille tai macaronmatolle 2e kolikon kokoisia kiekkoja. Kopauta lopuksi peltiä muutaman kerran pöytään, jotta taikinahuiput tasaantuisivat (eivät tasaantuneet minulla juurikaan, joten tässä on vielä parannettavaa).

Anna macaronsien seista ennen uuniin laittamista ainakin puoli tuntia. Paista 150 asteisessa uunissa 10-14min riippuen paksuudesta. Pidin itse 12 min ja olisin voinut pitää vielä hieman pidempään.

Anna macaronsien jäähtyä ja siirrä sen jälkeen pöydälle jäähtymään lisää. Täytä macaronsit sipaisulla aprikoosimarmeladia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti