maanantai 4. helmikuuta 2013

90-luvun suosikki: persikkapiirakka

Piirakka sai epätasaisen ruskean pinnan, kun en uskonut ohjetta vaan pidin piirakkaa uunissa hieman yliaikaa. Meinasin aluksi leikata tummuneen palan pois, mutta eikö tämä ole sitä kuuluisaa blog realitya parhaimmillaan? :)

Yläasteen kotitalouden tunnilla saatiin aika ajoin eri valmistajien reseptivihkosia ja joskus 90-luvun paremmalla puolella meille jaettiin Valion Kerma sen tekee -kirjanen. Olen säilyttänyt sen ja kaikki muutkin ruokaohjeet pienessä kansiossa, sillä reseptit ovat yksinkertaisia mutta toimivia.

Erityisesti mieleeni on jäänyt tämä persikkapiirakka, sillä taisin leipoa tätä useampaan otteeseen, jos jotain tarvitsi tehdä. Maistui kyllä erittäin hyvälle edelleen, vaikken ole tehnyt tätä yli kymmeneen vuoteen. Taisin kylläkin tehdä tähän jotain pieniä muutoksia, jotka eivät ole välttämättömiä vaan kuvastivat ennemminkin jääkaapin tilannetta.


Persikkapiirakka


Pohja: Vaahdota 75g voita ja 1/2dl sokeria. Lisää yksi kananmuna, 1,5dl jauhoja, 1tl vaniljasokeria ja 1tl leivinjauhetta. Muotoile taikinaksi ja painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. 

Täyte: Leikkaa purkillinen (pieni riittää juuri ja juuri) persikoita lohkoiksi ja levitä ne piirakan päälle spiraaliksi tai omalla vapaalla taiteellisella tyylillä. Sekoita keskenään 1prk ranskankermaa, 1dl kermaa, 1/2dl sokeria, 1tl vaniljasokeria sekä kaksi kananmunaa. Kaada täyte periskoiden päälle.

Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa 25min. Mikäli paistat hieman pidempään, voi käydä niin kuin ylläolevalle piirakalle!

9 kommenttia:

  1. Minäkin olen tehnyt persikkapiirakkaa (kremaviilillä tai rahkalla) silloin 90-luvulla varmaan satoja kertoja! Taisi tulla silloin yliannostus, sillä viimeisen kymmenen vuoden aikana tätä ei ole meillä tainnut juuri näkyä. Voisi kyllä leipasta ihan muistin virkistykseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voisin tehdä vaikka toisen nyt putkeen, kun pääsin taas persikkapiirakan makuun :) Tauko on näemmä tehnyt tehtävänsä!

      Poista
  2. Ooh, mäkin olen syönyt persikkapiirakkaa monesti kultaisella ysikytluvulla :)! Itse tein sitä ihan joku muutama vuosi sitten niin, että lisäsin pinnalle punaviinimarjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä luulin, että tämä oli ihan mun oma outous ;) Voishan sitä joskus kokeilla jotain variaatiota siihen, vaikka niitä punaviinimarjoja!

      Poista
  3. Aaah... tää on niin hyvä, juuri tein :) Tänään oli mutakakun vuoro ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin :) Siis että teit kans persikkapiirakkaa. Ja oih, odotan mutakakun ohjetta!

      Poista
    2. Mikä onkin jo postattuna! Sinne siis kuolaamaan :)

      Poista
  4. Tätä ohjetta oon hakenut,nyt löysin!

    VastaaPoista