tiistai 15. tammikuuta 2013

Retrohenkinen ananas-kinkkupiirakka



Eikö kaikki missä on ananasta ole retroa? Ja tällaiset perinteiset suolaiset piirakat ylipäätään? Minulle kinkun, ananaksen ja homejuuston yhdistelmä on aina retroa. Ja retroruuista olen ollut erityisen kiinnostunut viimeiset pari kuukautta, joten pitihän sitä saada suolaista piirakkaa kehiin.

Tämä piirakka on ensipuraisulla ihan ok, mutta mitä enemmän sitä syö, sitä paremmalle se maistuu. Eikä haittaa yhtään, jos piirakka on jääkaapissa päivän tai pari, maku syvenee hiukan. Tässä ei ole tarkoituksella mitään vahvoja mausteita, sillä mielestäni ne eivät oikein kuulu retroruokiin. 

Söin viimeisen palan tätä piirakkaa eräänä aikaeron rasittamana yönä, kun en vielä aamuyöstäkään ollut saanut unta. Viimeinen pala maistuu aina parhaalle ja heti teki mieli leipoa uusi piirakka tilalle. Onneksi sain hillittyä itseni eikä keittiössä alkanut kokkailut keskellä yötä ;)

Pohja: Sekoita keskenään 100g pehmennyttä voita, 3dl jauhoja ja 100g maustamatonta jugurttia. Painele taikina piirakkavuoan reunoille.

Täyte: Silppua yksi kevätsipuli varsineen ja levittele pohjan päälle. Pieni 150g saunapalvikinkkua ja lisää myös pohjan päälle. Sekoita keskenään rasiallinen pehmeää aurajuustoa ja 1dl kermaa. Lisää vielä 1,5dl maitoa ja yksi kananmuna. Kaada piirakan päälle ja rouhi vielä mustapippuria

Halkaise neljä ananasrengasta kahtia ja asettele piirakan päälle niin, että muodostavat kukkamaisen kuvion. Raasta 100g emmentaljuustoa ja ripottele piirakan päälle. Paista 200 asteisessa uunissa toiseksi alimmaisella tasolla puolisen tuntia.

2 kommenttia:

  1. hmm..miten ei oo koskaan tullukkaan mieleen laittaa kinkkupiirakkaan ananasta! Pizzaan kylläkin..pitääpä ens kerralla kokeilla :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tehtiin joskus 90-luvulla piirakkaa, johon tuli ainakin kinkkua, tonnikalaa, paprikaa ja ananasta (murskaa?), joten tämä on melkeinpä kalaton versio siitä ja aurajuustolla höystettynä :) Mun mielestä noi ananasrenkaan puolikkaat on jotenkin retroja ilmeeltään, vaikka tässä mun versiossa ne upposkin aika lailla juustoseoksen alle piiloon :)

      Poista