perjantai 18. tammikuuta 2013

Parasta Italiasta: Pizza Margherita



Italialaiset ovat todistaneet minulle jo useaan otteeseen, että yksinkertainen on hyvää. Kun kerran pääsee maistamaan kunnon pizza margheritaa, ei pizza kaipaa enää koskaan mitään täytteitä. Kaikki muu on liikaa!

En ymmärrä miksi en ole koskaan tehnyt margheritaa itse. Ehkä se johtuu siitä, että kotitekoinen pizza on oma lajinsa eikä se koskaan maistu samalle kuin ravintolan kuumassa uunissa paistettu versio. Mutta toisaalta mikä estää yrittämästä: pellillisen sijaan voi tehdä kauniin pyöreän (öh, pyöreähkön) pohjan, kastikkeen voi tehdä tuoreista tomaateista (ainakin tölkkituoreista) ja uunin voi lämmittää niin kuumaksi kuin saa (tuskin koskaan jaksan odottaa sitä 250 astetta...).

Tästä pizzasta tuli kyllä sekä hyvä että kaunis. Jos jotain pitäisi korjata, niin olisin voinut rouhaista pizzan päälle hieman suolaa, sillä mozzarella on niin kevyen makuinen (mauton?) juusto, että se vaatii kastikkeelta hieman enemmän. En halunnut kastikkeesta kuitenkaan liian suolaista, sillä sitä käytettiin myös muihin pizzoihin.

Kastikkeena oli siis tämä kuorituista tomaateista tehty.

Pohja (2 pyöreää pizzaa): Sekoita 2,5dl lämmintä vettä, puoli palaa hiivaa ja suolaa maun mukaan. Lisää joukkoon 1-2rkl hunajaa. Lisää seuraavaksi pari desiä jauhoja ja sitten n. 1/2dl oliiviöljyä. Anna takinan tekeytyä hetki.

Sekoita joukkoon vielä niin paljon jauhoja, että saat pehmeän muuta kiinteän taikinan. Anna taikinan kohota lämpimässä noin tunti. Leivo taikinasta öljytyin käsin painellen kaksi pyöreää pizzaa suoraan leivinpaperin päälle pellille.

Täytteenä margheritassa oli siis tomaattikastiketta (jossa tuoretta basilikaa) ja mozzarellajuustoa yhden paketin verran. Toisesta pizzasta jäi hieman emmantalia, joten laitoin sitäkin muutaman ruokalusikallisen verran. Ei liene kuitenkaan pakollista!

10 kommenttia:

  1. NAM, pikkasen alko tekee mieli tota pizzaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä se oli erittäin hyvää! Teen jatkossakin itse margheritaa enkä odota pientä ikuisuutta että pääsen uudelleen Italiaan ;)

      Poista
  2. Margherita on kyllä ihan paras pizza!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, alan tästä lähtien harrastamaan perjantai-margheritaa ;)

      Poista
  3. No just tein pizzaa ja samalla ohjeella - paitsi en laittanu hunajaa. Kohotin puoli tuntia ja leivoin kaksi pyöreää pitsaa. Paistoin 250 C asteessa 10-12 minuuttia. Mutta ei siitä tollasta italilaista littanaa tullu :D Miten saat siitä niin ohuen? Vai vaikuttaakohan se täytteiden määrä... hmm. Mulla oli kuitenkin kaikki perinteiset kinkut, anakset ja pepperonit siinä. Eli reilusti täytettä.

    Mutta siis jos joskus haluaisin saada aikaseks tollasen oikeen italialaisen lituskapitsan, niin mikä on sen salaisuus? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painelitko pohjan öljytyin käsin? Olen joskus ollut huomaavinani, että se on se juttu, vaikken mistään ole tällaista lukenut tms. vaan lähinnä itse kokeillut :) Tosin nyt kun muistelen, niin tein kaksi pizzaa, joista toinen oli tämä margherita ja toinen kinkku+ananas+kevätsipuli ja siitä tuli hivenen paksumman oloinen, vaikka pohja olikin samanlainen. Siis se pohja jotenkin kohosi uunissa enemmän. Mutta kyllä siitäkin tuli enemmän ohut kuin paksu. Kannattaa ainakin kokeilla niitä öljyttyjä käsiä :)

      Poista
    2. No en painellut! :o Täytyypä kokeilla, kiitos vinkistä :)

      Poista
    3. Ah, no se voi olla se sitten! ;)

      Poista
  4. Margherita on minun suosikki pizza, se on yksinkertainen mutta maukas. Sinun tekemäsi näyttää niin hyvältä kuin aito italialainen pizza!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, paras kehu mitä voi saada, jos pizza näyttää aidolle italialaiselle! Nyt olen todella tyytyväinen itseeni :)

      Poista