torstai 10. tammikuuta 2013

Chinese style spaghetti and meatball soup



Olen joskus harvoin katsonut Rachael Ray Showta ja kerran mieleen jäi jotain tähän tyyliin nimetty keitto. Keitto on kiinalaishenkinen mausteiltaan, mutta jotenkin hyvin amerikkalainen lohturuokatyyppinen juttu. Sopii kuin se kuuluisa nenä päähän kylmiin pakkaspäiviin, sillä tämä keitto lämmittää sekä mieltä että kehoa!

Lihapullat voi periaatteessa tehdä aikaisemminkin tai sitten ne kannattaa laittaa uuniin siksi aikaa kun keitto valmistuu. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut herkkusieniä kuten minulla vaan siitakesieniä. Niitä ei nyt ollut saatavilla. Samoin lehtikaali vaihtui kaupan hyllyllä vuonankaaliin, kun muutakaan ei ollut tarjolla. Toimi ihan hyvin! Ainiin ja lisäsin vielä omiani limetin ja korianterin verran :)
Lihapullat: Pilko pieniksi kaksi kevätsipulia varsineen. Sekoita ne 400g porsaan jauhelihan sekaan. Mausta lihapullataikina raastetulla inkiväärillä (1-2cm pätkä), raastetulla valkosipulilla (yksi kokonainen yksikyntinen valkosipuli) ja viismausteella (taisin laittaa 1,5tl).

Pyörittele taikinasta pieniä lihapullia pellille. Paista uunissa 200 asteessa kypsäksi eli kunnes pinta on hieman ruskistunut.

Keitto: Silppua yksi kokonainen punainen chili (poista siemenet), raasta taas pieni pätkä inkivääriä ja yksi kokonainen yksikyntinen valkosipuli. Pilko 150g sieniä (herkkusieniä) siivuiksi ja huuhdo rasiallinen vienankaalta

Lämmitä wokkipannussa öljyä (n.1,5rkl) ja lisää chili, inkivääri ja valkosipuli. Pyöräytä muutaman kerran ja lisää sienet. Kääntele sieniä muutama minuutti ja lisää kaalit. Paista seosta muutama minuutti.

Lisää pannulle 1l vettä, yksi liha- tai kanafondi sekä 0,5dl soijakastiketta. Itse puristin sekaan myös yhden limetin mehun. Nosta lämpöä sen verran, että liemi alkaa kiehua. Ota nippu spagettia ja katkaise se keskeltä kahtia ja lisää liemeen kypsymään.

Kun spagetti on kypsynyt, on keitto valmista. Laita lihapullia lautasen pohjalle ja annostele kuumaa keittoa päälle. Lisää vielä halutessasi silputtua korianteria (sopii mielestäni kaikkeen!).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti