keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Nachot ja salsa ihan ite


En haluaisi mitenkään saarnata, mutta dippien lisäksi myös nachot ja salsa on erittäin helppo tehdä itse ja maistuu taatusti paremmalta kuin valmisversiot (eikö se oikeastaan päde ihan kaikkeen ruokaan?). En kylläkään väsännyt tortillalettuja itse, ne on ihan valmiina kaupasta ostettuja ja salsaankin käytettiin tölkkitomaatteja. Mutta ymmärtänette pointin.

Salsa kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä ja nachotkin sen verran aikaisemmin, että ne kerkeävät kuivumaan sopivan rapeiksi. Siinä ei kyllä mene kovin kauaa. Salsa kannattaa ottaa huoneenlämpöön tunti ennen tarjoilua.

Salsa: Pilko kaksi purkillista kuorittuja tomaatteja pieniksi paloiksi. Kuumenna kattilassa 1-2rkl (savuchili)öljyä. Lisää kattilaan yksi pienitty punainen tai vihreä chili. Kuullota hetki. Lisää joukkoon yksi pienitty sipuli ja anna kypsyä muutama minuutti.

Lisää kattilaan pilkotut tomaatit, 3rkl valkoviinietikkaa ja 3-4rkl sokeria. Mausta seos tabascolla ja mustapippurilla. Lisää kattilaan tomaateista jäänyttä mehua, noin puolet eli yhden tölkin liemet.

Anna salsan kiehua hiljalleen n. 15min. Lisää lopuksi suolaa maun mukaan. Jäähdytä.

Nachot: Sivele tortillalettuja avokadoöljyllä ja rouhaise päälle suolaa. Leikkaa tortillat puoliksi ja sen jälkeen kolmion muotoisiksi paloiksi. Siirrä palat pellille leivinpaperin päälle.

Paista nachoja 180-asteisessa uunissa kunnes reunat ovat ruskistuneet. Anna jäähtyä pellin päällä.

4 kommenttia:

  1. Ihanan näköiset tarjottavat kerrassaan! Mun iltapala monesti on itsetehty guacamole ja uuninachot, eli tortillalättyset leikattu kolmioiksi. Terveellinen ja maukas, parempi vaihtoehto kuin vaikka viikonloppusipsit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, guacamole on kerrassaan niin hyvää että sitä voisi syödä kaikki illat läpensä ;) Tai ylipäätään avokado. Itsetehdyt nachot on kyllä sata kertaa paremmat kuin kaupan sipsit!

      Poista
  2. Tunnustan: eipä ole ikinä pälkähtänyt päähän, että nachoja voisi tehtailla ihan itse, ja dipitkin syntyvät yleensä valmispussien suosiollisella avustuksella. Saarna oli siis aivan paikallaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin voin tunnustaa, että läheskään aina ei jaksa tehdä itse vaikka se kuinka helppoa olisikin. Mutta jos vaan jaksais nähdä sen pienen vaivan niin maku ois paljon parempi, ainakin mun mielestä :)

      Poista