keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Seesamkanasalaatti



Muistatteko vielä Berliinissä aamupalaksi syömäni sämpylän, jonka täytteet olivat jotain tyyliin Toscana rustic? Sämpylä oli täytetty kanalla, joka oli pyöritelty seesaminsieminissä, rukolalla, paprikalla ja aurinkokuivatulla tomaatilla. Vakaana aikomuksenani on tehdä kyseisiä sämpylöitä, mutta tällä kertaa tein lounaaksi salaattia, jossa oli lisäksi muutama muu elementti. Hyvän maun lisäksi salaatti oli ihanan värikästä!

Aloitin keittämällä kanafilettä kanaliemessä (n. puoli tuntia). Tämän vaiheen voi tehdä jo edellisenä päivänä, mutta itse keitin samalla enemmän kanafileitä muita ruokia varten. Paloittelin kypsennetyn fileen paloiksi ja paistoin vielä pannulla seesamöljyssä. Sen jälkeen kierittelin kanapaloja kulhossa, jossa oli seesaminsiemeniä.

Paistoin pannulla myös halloumjuustoa. Lisäksi salaattiin tuli sekä keltaista että punaista paprikaa siivuina, aurinkokuivattua tomaattia myöskin siivutettuna, tuoretta persikkaa paloiteltuna, sekä salaattisekoitusta, jossa oli mm. rukolaa ja pinaattia. Päälle heitin vielä hieman viikunaista balsamisiirappia.

Ps. Voi ihania kesän muistoja! Tein tämän salaatin eräänä (harvinaisen) aurinkoisena kesäpäivänä ja se on jäänyt roikkumaan luonnoksiin. Pitäisköhän tehdä nyt keskellä ikävintä syys-talvea jotain näin kesäistä salaattia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti