lauantai 24. marraskuuta 2012

Pikkujoulu-cupcaket


Luulenpa, että tänään kokoontuu iso joukko iloisia pikkujoulujen juhlijoita, mutta harmi kyllä minä en ole yksi niistä. Joskus ei ruoka jaksa kiinnostaa tippaakaan (vaikkakin tosi harvoin), vaan erilaiset herkut saavat suorastaan voimaan pahoin. Niin, olen siis hieman toipilaana vielä sairauden jäljiltä, sillä normaalisti en kieltäytyisi mistään ruokaan liittyvästä ;)

Olin suunnitellut jo aikaisemmin tekeväni pikkujouluihin näitä kuppikakkuja. Ristin ne siksi pikkujoulu-cupcakeiksi. Tein testiversion jo ainakin kuukausi aiemmin, mutta en viitsinyt koristella näitä, kun ei ollut tosi kyseessä. Toisaalta pelkistetyt versiot toimii aina eikä kaikkien tarvitse näyttää pikkujoulupöydässäkään glitterijoulukuusilta. 

Taikina: Vatkaa 100g voita, 1dl sokeria ja 1/2dl fariinisokeria. Sekoita joukkoon 2 kananmunaa, 1tl kanelia, 2tl raastettua inkivääriä, 2dl raastettua omenaa, 2dl jauhoja ja 1tl leivinjauhetta.

Täytä muffinssipelti vuoilla ja jaa taikina vuokiin. Paista 175 asteisessa uunissa 15-20min.

Kuorrute: Vatkaa 1dl kuohukermaa löysähköksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon 200g philadelphiajuustoa. Siivilöi sekaan 1-1,5dl tomusokeria ja sekoita tasaiseksi. Laita kuorrute pussiin ja pursota kuppikakkujen päälle. Koristele halutessasi esim. kanelilla.

12 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista! Minäkään en pääse paikalle, kun nämä työt haittaavat harrastuksia, epistä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä tästä, ehkä pieni syömisen rajoittaminen tekee muutenkin hyvää ;) Kuulinkin, ettet sinäkään pääse paikalle, harmi :( Mutta tuleehan näitä varmasti vielä :) Työt pilaa kyllä aina kaiken muun elämän, mur!

      Poista
  2. Me haukkaamme näitä virtuaalisesti kaiken muun ahmailun jälkeen :) Pikaista toipumista! Usko pois, ruoka alkaa taas pian kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistuu ;) Hyviä ne kyllä oli ainakin tämän subjektiivisen kotiraadin mielestä ;)

      Poista
  3. Ahh suomalainen pikkukoujun perinne on ihana, Italiassa meillä ei ole semmosta! Ehkä minunkin pitäisi leipoa jotain miehelleni pikkujouluksi :P

    Hyvää viikonloppua Heidi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvä, että me suomalaiset osataan edes joskus olla muutakin kuin arkisia raatajia ;) Tosin käsite "firman pikkujoulut" on kyllä useimmissa tapauksissa mennyt vähän överiksi... Sun täytyy viedä pikkujoulut myös Italiaan ;)

      Hyvää viikonloppua sinullekin Piparipulla! :)

      Poista
  4. Meillä on muuten työpaikan pikkujoulu jo perinteisesti helmikuussa :D Sekin on ihan hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai onko se siis 9kk etuajassa vai pari kuukautta myöhässä? :D Meillä oli yleensä tammikuussa, kun ei ehditty pitää ennen joulua. Se oli oikeastaan tosi kivaa, kun sai olla ravintolassa ihan rauhassa :)

      Poista
    2. Taidetaan pitää niitä myöhässä olevina:) Mulla täällä leivonnat ja liemenkeitot menossa, pitää jotain sijaistoimintaa kehittää, ettei harmita sivusuun menneet kekkerit:D Niin paljon.

      Poista
    3. Siellähän on sitten herkullisen kuuloista sijaistoimintaa ;)

      Poista
  5. no johan noin kaunis kuorrute toimii ihan koristuksesta! Varmasti ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin tehdä siitä lumelta näyttävää ja kaipa se ihan onnistui :) Ja olivat hyviäkin!

      Poista