tiistai 6. marraskuuta 2012

Avokadovanukkaat


Mausteinen Manteli oli tehnyt houkuttelevan näköistä vanukasta avokadosta ja banaanista ja tiesin heti, että sitä pitää joskus kokeilla. Ylipäätään avokadon käyttäminen makeassa jälkiruuassa on minulle ihan uusi juttu. Ja avokado on mun ehdotonta lempparia, joten sitä pitää kokeilla ihan kaikessa.

Vanukas on hyvin yksinkertainen ja kaikki ainekset sekoitetaan blenderillä tai sauvasekoittimella. Itse käytin tähän yhden avokadon, yhden erittäin kypsän banaanin, puolikkaan limetin mehun, 1dl kuohukermaa ja 1,5tl vaniljasokeria. Kaikki ainekset sekoitettiin tasaiseksi mössöksi ja vanukas on valmis!

Koska halusin panostaa hieman ulkonäköön, pursotin vanukkaan snapsilaseihin (jotta annokset olisivat mahdollisimman pieniä). Tästä määrästä tuli kahdeksan miniatyyrivanukasta. Mausteisen Mantelin tapaan raastoin päälle (tummaa)suklaata. Lisäksi leikkasin limetistä siivuja, jotka puolitin ja lisäsin koristeeksi.

Näitä tarjoiltiin siis viikonloppuisella brunssillamme ja menekki oli taattu :)

10 kommenttia:

  1. Minä kokeilin jotain tuon kaltaista jokunen viikko sitten,enkä tiedä mikä meni vikaan, kun rakenteesta tuli epämiellyttävän sammankonkutumainen:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh no, oisko banaani ollut liian raaka? Ohjeen mukaan banaanin pitäisi olla (lähes) ylikypsä. Tai sitten avokado. Sammakonkutumainen ei varmaan ole kovin hyvä, kun ruuasta puhutaan :D

      Poista
    2. Joo, se jäi vähän suuhun pyörimään, eikä tiennyt mihin suuntaan se menisi :D Luulen, että olivat kumpikin vähän raakoja, tuo on hyvä pointti!

      Poista
    3. Hih, toivottavasti meni lopulta kuitenkin oikeaan suuntaan :) Mä olin kypsytellyt sitä banaania pöydällä useamman päivän (melkein viikon) ja sen kuori oli jo ruskeita pilkkuja täynnä. En yhtään tykkää syödä sellaista banaania vaan mieluummin melkein raakoja, mutta tähän se oli ihan ehdoton :)

      Poista
  2. Noissa on tuo koko ollut kyllä tosi nappiin! Kauniita kun mitkä! Kiva jos maistui.
    Campa: musta tuntuu kans, että saattanut olla jompi kumpi raakaa, itse käytän kans erittäin kypsiä tuon vanukkaan tekoon. Mutta.. nyt kun mietin niin oisko Omenaminttu tai joku kuka tekee raaemmalla banaanilla, tiedä sitten..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli kyllä tosi passeli määrä! Ensin vähän jännäsin, että saanko kahdeksaa pientä lasillista, mutta riittihän sitä :) Kiitti ohjeesta!

      Poista
  3. Avocado on ihan suosikkejani. Joskus olen kokeillut avocadojäätelöä ja pari kertaa heittänyt marjojen kanssa smoothien joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, siis avokadojäätelöä! Heti kun alan kokeilemaan itseteyhtyjä jäätelöitä kokeilen kyllä avokadoa :) Toistaiseksi olen käyttänyt sitä vain (ahkerasti) suolaisissa ruuissa. Ja nyt näissä vanukkaissa :)

      Poista
  4. Tosi tyylikkäitä avokadovanukkaita! Limen ja avokadon yhdistelmä on varmasti hyvä, itsellä vielä kokeilematta - miksiköhän, ihmettelen, sillä kyllähän nuo kaksi kuuluvat jo värinsä puolesta yhteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kiva kun löysin tämän ohjeen, sillä avokado ja lime ovat molemmat mun lemppareita! Ja tosiaan todella kauniin värisiä ja kuuluvat selkeästi toisilleen :)

      Poista