tiistai 23. lokakuuta 2012

Pohjoinen punajuuripizza


Tämä pizza ottaa osaa Cono Surin ja Viinikassin järjestämään reseptikilpailuun, jossa aiheena oli keksiä suomalaisia raaka-aineita hyödyntäen kasvisruokaresepti. Omalle ruualle annetaan myös viinisuositus.

Halusin ottaa osaa kilpailuun, sillä mielenkiintoni kasvisruokaa kohtaan on ottanut huimia harppauksia tämän syksyn aikana. Valitsin omaksi pääraaka-aineekseni punajuuren, joka ei ole minulle kovin tuttu ruuanlaitossa (syömisessä kylläkin). Myös palsternakka on sellainen, jota minun tulee todella todella harvoin käytettyä, koska se on myös jäänyt hieman paitsioon omassa ruokatietoisuudessani. No, tätä pizzaa tulee ainakin tehtyä uudelleen ja muitakin punajuuren ja palsternakan yhdistelmiä on tullut viime aikoina kokeiltua!

Omaa kasvisruokasuosikkiaan pääsee äänestämään Viinikassin sivulla täällä kunhan sivustoa aukeaa.


Ruispohja (2 pizzaa):

3 dl lämmintä vettä
1/2 palaa hiivaa
1 1/2 tl suolaa
2 1/2 tl hunajaa
1 1/2 dl ruisjauhoja
n. 5dl vehnäjauhoja
3 rkl + 1 rkl oliiviöljyä

Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, suola ja hunaja. Lisää ruisjauhot ja 2dl vehnäjauhoista. Sekoita ja anna taikinan seistä 15min. Sekoita mukaan 3rkl oliiviöljyä sekä loput jauhot. Vaivaa takinaksi ja kohota lämpimässä paikassa puolisen tuntia. Tässä välissä kannattaa tehdä täyte.


Täyte:

4 pientä punajuurta
150 g palsternakkaa
1 tl balsamicoa
3 rkl hunajaa
2 rkl oliiviöljyä

150g pehmeää vuohenjuustoa
300g kreikkalaista jugurttia

3 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
merisuolaa (myllystä)
1/2 nippu tuoretta timjamia
1/2 nippu tuoretta oreganoa


Kuori punajuuret ja raasta karkeaksi raasteeksi. Kuori palsternakka ja poista puumainen keskiosa. Raasta sekin karkeaksi raasteeksi. Lämmitä pannulla oliiviöljy ja kuullota raastesekoitusta muutaman minuutin verran. Ota pannu pois levyltä ja sekoita joukkoon n. 1tl balsamicoa (itse käytin sumutinpulloa). Valuta joukkoon 3 rkl hunajaa ja sekoita.

Sekoita keskenään pehmeä vuohenjuusto ja kreikkalainen jugurtti.

Leivo taikinasta öljytyin käsin kaksi pyöreää pizzaa suoraan pellille leivinpaperin päälle. Itse kaadan kädelle n. puoli ruokalusikallista öljyä, hieron sen molempiin käsiin ja muotoilen sitten pizzan.

Aseta pizzan päälle raasteseos sekä tee kasoja jugurttiseoksesta.

Paista pizzaa 250 asteisessa uunissa 8-9 min.

Kun pizza on otettu uunista, valuta sen päälle n. 1 1/2 rkl oliiviöljyä (per pizza), rouhaise hieman merisuolaa sekä mustapippuria. Lisää päällimmäiseksi tuoretta timjamia ja oreganoa.

Viinisuosituksena tämän pizzan kanssa on Cono Sur Riesling.




8 kommenttia:

  1. Minä olen kerran päässyt maistamaan punajuuri-vuohenjuustopizzaa ja ihastuin kerralla palavasti. Tosihyvää! Meillä myös toinen ruokailija on oppinut punajuuren makuun, hyvä niin. Palsternakka on meillä vakiovieras esim. uunissa paahdettujen juuresten joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä alan nyt opettelee tuota palsternakkaa, ettei ois pelkästään keittojuureksena keitossa :) Teinkin tässä jo punajuuripihvejä, joihin laitoin sitä kans. Tuli hyviä niistäkin!

      Poista
  2. Rakastan sekä punajuurta että Rieslingiä.
    Tämä olisi siis täydellistä hemmotteluruokaa vaikka viikonlopulle. :)
    Onnea kisaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä en olisi yhtään osannut sanoa, että mikä viini sopii punajuuren kanssa, mutta päädyin sitten rieslingiin ja se toimi kyllä hyvin! Ja pizza sopii aina viikonloppuun ;)

      Poista
  3. Tosi kiva resepti, ihan vieras mulle tuo punajuuri noin pizzamuodossa mutta varmasti hyvää! Onnea kisaan kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää on niin jännää, kun en ole aikaisemmin osallistunut mihinkään reseptikilpailuun :) Olen itse syönyt kerran punajuuripizzaa, mutta sekin oli joskus 20 vuotta sitten ja melko erilaisessa muodossa, joten muistikuvia ei juuri ole.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos! Äänestyssivu on tosiaan aukennut! Pelkäsin että saan vain perheenjäsenten ääniä :D

      Poista