tiistai 7. elokuuta 2012

Helppo marjahillo



En ole koskaan tehnyt makeaa hilloa (jos paholaisenhilloa ei lasketa makeaksi, mitä se on, mutta sitä syödään suolaisten ruokien kanssa), mutta nyt inspiroiduin jääkaapin alahyllylle jääneistä mansikoista, jotka olivat jo liian pehmenneitä kelvatakseen minulle sellaisenaan. Mieleen tuli, että miksipä en tekisi niistä hilloa, ainakin kokeilisi. Mansikoita riitti pilkottuna ehkä 1,5dl eli hyvin vähän, joten kaadoin sekaan mustikoita. Hillosta tuli varsin hyvää! En tajua miksi en ole tehnyt itse hilloa aikaisemmin. Helppoakin se on kuin mikä. Hyvä, että tuli nyt testattua, niin voin joskus uhrata isommankin määrän marjoja.

Aloitin siis pilkkomalla mansikoita (1,5dl) pienemmäksi ja laitoin ne kattilaan. Kaadoin mukaan 1,5dl pakastemustikoita, 1-2rkl vettä ja 1dl hillosokeria. Keittelin seosta noin 10min, jonka jälkeen annoin sen jäähtyä ja kaadoin purkkiin (sitä tuli noin puoli purkillista).

Hillo oli jähmettynyt jääkaapissa yön aikana ja siitä tuli varsin hyvää sekä maultaan että koostumukseltaan. Tästä alkaa mun hilloura!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti