tiistai 10. heinäkuuta 2012

Oli siellä kiinalaistakin

Vaikka Berliini onkin kuuluisa sekä aamupaloistaan että kebapeistaan, saa kaupungista ihanan monipuolisesti erilaista ruokaa. Perinteisiin saksalaisiin ravintoloihin emme jalallamme astuneet, sillä kummallakaan ei ollut mitään suuria intohimoja kyseisiä keittiöitä kohtaan. Berliinin asukkaat ovat monikulttuurista väkeä ja sitä myötä kaupunki tarjoaa myös kivan määrän etnisiä ravintoloita. Harmiksemme ehdimme lyhyehkön lomamme aikana testata vain yhden kiinalaisen.

Kiinalainen ravintola, olisiko ollut nimeltään Asian Snack, sijaitsi Alexanderplatzin asemalla. Ravintolassa oli avokeittiö ja ruuan sai tiskiltä mukaan. Odottaa ei juuri tarvinnut, mutta silti ruoka oli juuri tehtyä. Hintatasoltaan paikka oli mielestämme varsin kohtuullinen, sillä annos maksoi nelisen euroa eivätkä juomatkaan olleet kalliita. 



Tilasin itse kanaa ananaksella ja lisäksi annoksessa oli nuudeleita. Kastike oli todella hyvää ja nuudelit myös maistuvia. Ja sitten menin maistamaan miehen annosta, friteerattua kananfileetä hapanimeläkastikkeella ja nuudeleilla. Voi että, annoskateushan siinä iski! Kana oli todella herkullista ja olisin halunnut nyysiä sitä miehen lautaselta jatkuvasti. Jos meillä olisi ollut aikaa, olisimme käyneet syömässä sitä uudemmankin kerran. Samoin olisimme kokeilleet muitakin aasialaisia paikkoja: sushia, vietnamilaista, intialaista...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti