perjantai 25. toukokuuta 2012

Sitruunapiirakat



Söin ystäväni luona ihanaa sitruunapiirakkaa ja sitä oli pakko saada lisää. En ole koskaan tehnyt itse sitruunapiirakkaa tai edes mitään marenkia sisältävää leivonnaista, joten nyt oli korkea aika kokeilla. Ohjeena käytin Pullahiiren sitruunapiirakkaa, josta tein itse muffinssivuoassa pieniä piirakoita.

Taikina: Vatkaa 100g huoneenlämpöistä voita ja 1dl sokeria vaahdoksi. Lisää yksi muna nopeasti vatkaten. Lisää sen jälkeen 3dl jauhoja ja sekoita taikinaksi. Voitele muffinssivuoan kupit öljyllä ja painele taikina koloihin. Omassa vuoassani oli tilaa 12 piirakalle, mihin taikina riitti juuri passelisti. Paista piiraakoita 175 asteessa noin 10 min (isompaa piirakkaa 15min).

Täyte: Laita kattilaan 1,5dl tuorepuristettua sitruunaa (itsellä 1dl tuorepuristettua + valmista sitruunamehua sekoitettuna veteen + 1tl raastettua kuorta), 1,5dl vettä, 1,5dl sokeria, 3rkl maissitärkkelystä ja 3 kananmunan keltuaista. Kuumenna sekoittaen ja anna hieman kiehahtaa, että seos sakenee. Lisää sen jälkeen 3rkl voita ja anna liueta. Jäähdytä ja kaada piirakoiden päälle. Laita piirakat jääkaappiin marengin valmistamisen ajaksi.

Marenki: Sekoita monitoimikoneessa (tai vatkaimella, kuten minä) 3 valkuaista. Tee sokeriliemi kattilassa. Mittaa 1dl vettä ja 220g sokeria. Kuumenna seos 116-120 asteiseksi (kannattaa käyttää mittaria) ja kaada liemi valkuaisvaahdon sekaan koko ajan nopeasti vatkaten. Vatkaa, kunnes marenki on jäähnyt.

Tässä vaiheessa irrottelin piirakat vuoasta ja siirsin ne pellin päälle. Lätkin marengin piirakoiden päälle ja ruskistin sen pinnan uunissa (200-225 asteessa muutama minuutti). Pintaa ei tarvitse välttämättä ruskistaa.


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Sopivat alkukesään!

      Poista
    2. Jos teen yhden isomman, niin riittääkö taikinasta 26cm vcuokaan?

      Poista
    3. Muistelen, että alkuperäisesessä ohjeessa piirakka tehtiin nimenomaan yhteen isoon vuokaan, joten pitäisi kyllä riittää :)

      Poista