lauantai 14. huhtikuuta 2012

Salsa Verde

Salsa verde maistuu hyvin grilliruokien kanssa, mutta minä en enää jaksanut odottaa kesäisempiä kelejä (vaikka jotkut kuulemma grillaa talvellakin). Ja koska grillikin on vielä hankkimatta, niin sitä suuremmalla syyllä salsa verde otti varaslähdön. Kastikkeelle piti olla jotain alustaa, joten paistoin kanaa ja lisäkkeenä oli vihanneswokkia ja valkosipuliperunoita.



Salsa verde (annos kahdelle): Sekoita keskenään sauvasekoittimella noin puolikkaan basilikan lehdet, 1/3 lehtipersiljaa, 1rkl kapriksia, 2 pientä valkosipulin kynttä (pieni näitä hieman eka), puolikkaan limetin mehu, 2-3rkl oliiviöljyä, ripaus suolaa ja sokeria ja tarpeen mukaan vettä.

Marinadi kanalle: Sekoita limetin mehua, oliiviöljyä, valkosipulin kynsiä (muutamaan osaan pilkottuja) sekä vihreää currytahnaa (sis. mm. korianteria).

Valkosipuliperunat: Ruskista perunasiivuja pannulla voissa ja lado uunivuokaan. Puserra väleihin valkosipulia ja rouhaise sekaan suolaa. Paista uunissa kypsäksi.

Vihanneswok: Pilko porkkanaa, paprikaa, kesäkurpitsaa ja sipulia. Paista wokkipannulla voin/öljyn kera. Rouhaise joukkoon suolaa ja pippuria sekä valuta hieman hunajaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti