perjantai 6. huhtikuuta 2012

Prosciutto-piirakat



Pakastimeen oli jäänyt joulun jäljiltä kaksi torttutaikinalevyä, joista olin ajatellut tehdä pikaleivoksia Tuulihattuenergiaa-blogin tyyliin (jonka alkuperäinen resepti taisi olla Jamie Oliverilta). Sitten suunnitelmat muuttuivat ja pitikin saada aikaiseksi jotain pikkusuolaista. Ajattelin kuitenkin hyödyntää pikaleivoksien ideaa ja tein suolaisia leivonnaisia.

Aloitin kaulitsemalla torttutaikinalevyt hieman isommiksi ja ripottelin päälle paprikajauhetta ja raastettua parmesania. Käänsin levyt rullalle ja jaoin kummankin rullan neljään osaan. Voitelin muffinssivuoan öljyllä ja levittelin jokaisen rullan palan kupin reunoille (tässä vaiheessa mausteet siis sekoittuu taikinaan) ja paistoin 200 asteisessa uunissa noin 5min.

Esipaistettujen kuppien pohjalle ryttäsin puolikkaan siivun prosciutto-kinkkua ja hieman kevätsipulisilppua. Lusikoin joukkoon ranskankermaseosta (150g ranskankermaa, 1 muna, hieman suolaa ja mustapippuria) ja ripottelin vielä päälle savujuustoraastetta. Sitten vielä paistumaan kypsäksi niin, että päällinen on saanut ruskeaa väriä pintaan.

4 kommenttia:

  1. Minulla olisi lohesta samansuuntaisia suunnitelmia, mahtaisiko pakastimestamme löytyä vähän taikinaa:) Hyvää pääsiäistä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohi ois varmasti kans herkullista :) Hyvää pääsiäistä sinnekin!

      Poista