sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kasvispatongit



Olen aikaisemminkin hyödyntänyt yläasteen kotitaloustunnilla oppimiani reseptejä ja tässä tulee seuraava. Kasvispatonkeja leivottiin hyvin pitkälti tällä ohjeella, olen lisännyt siihen vain hieman mausteita.

Taikina: Sekoita 2,5dl lämmintä vettä ja 25g hiivaa. Lisää joukkoon 1rkl sokeria ja 1tl suolaa. Alusta mukaan 5dl jauhoja ja 1dl leseitä (minulla ei ollut leseitä, joten laitoin vain jauhoja ja niitäkin vain tuon 5dl, joista osa oli sämpyläjauhoja). Lisää vielä 0,5dl öljyä ja kohota taikina.

Täyte: Raasta yksi porkkana, pilko puolikas paprika ja muutama pieni (kevät)sipuli. Paista vihanneksia pannulla ja mausta yrttisuolalla, valkosipulijauheella ja inkiväärijauheella

Kaulitse taikina neliöksi, lisää kasvikset päälle ja ripottele juustoraastetta. Kääri nurkasta nurkkaan rullalle ja tee viiltoja päälle. Paista 225 asteessa noin 15-20min.

12 kommenttia:

  1. Mukavan kuuloinen ohje! Minun kotitaloustuntiajoistani on niiiiin kauan, ettei silloin tehty tuollaisia, taisi olla ihan makaronilaatikko-kerroskiisselilinjaa. Omilla poikasilla on ollut huomattavasti monipuolisempaa kotitaloustunneilla, kotsassa, kuten täällä päin sanotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotsaa se oli meilläkin (Siilinjärvellä), mutta en käytä sanaa täällä, kun ei tää muu Suomi ymmärrä kuitenkaan ;) Mitähän nykyajan kotsassa tehdään? Sushia? Voisi ainakin luulla, että vähän eksoottisempia juttuja kuin omaan aikaan (vaikka hyviä ruokia ne oli kyllä kaikki, mitä tehtiin).

      Poista
    2. Niin ja luin just sun lusikkamokasta, hauskaa :) Mutta hyödyllistä siis, jos näin jälkeenpäin ajattelee. Varsinkin, kun myllykin hajos, niin eipähän tarvitse heti hankkia uutta tilalle ;)

      Poista
    3. Yhdeksännellä luokalla oleva poika ei ole tehnyt sushia, on kuulema opettajasta liian työlästä. Mutta aika kivoja juttuja ovat tehneet, toisinaan niitä sitten kokeillaan kotonakin.

      Poista
    4. Kotsa taitaa olla aika savolainen juttu, minullakin on ollut kotsaa lukujärjestyksessä Siilinjärvellä ;)

      Poista
    5. Salla, mikä sattuma! :) Meillä ei varmaan ole ollut sitä samaan aikaan, mutta ehkä samoja opettajia tai jos ei niin samat luokat sentään ;) Savon sanoja ei oikein aina täällä (Oulussa) ymmärretä, mutta enpähän minäkään ymmärrä aina paikallisia, vaikka kaipa olen itsekin jota kuinkin paikallinen, kun kymmenisen vuotta täällä asunut...

      Poista
    6. Mulla oli yläasteella kotsanopena vanhempi, kaiketi nyttemmin eläkkeelle siirtynyt rouva, joka saattoi hyvinkin olla myös Sinun opettajasi, jos kirkonkylällä kävit yläastetta! :)

      Itse olen asunut peruskouluaikaa lukuunottamatta vähän ympäri Suomea, mutta tunnustaudun savolaiseksi (aina kun voin, ainakin laihialaisen siipan mielestä). Nyt asun, opiskelen ja työskentelen Pohjanmaalla, kulttuurierot osuvat tielle hämmentävän usein.

      Poista
    7. Mun muistikuvan mukaan ne oli suht vanhoja kaikki ;) Mun kotsanope oli siihen aikaan ehkä koko koulun suosituin ope ja meillä oli tosi kivaa tunneilla.

      Heh, olen jostain lukenut, että itä- ja länsisuomalaiset eroavat toisistaan geneettisesti melko paljon, ehkä siitä kulttuurierot? Tosin savolaisuus on ennemminkin asenne ;)

      Poista
  2. Meillä sitä sanottiin köksäksi. : ) Todella houkuttelevalta näyttää tuo patonki ja jääkaapissa olisi sopivasti puolikas palanen hiivaa pizzaperjantain jäljiltä, hmm... Kivan värikkään kuvan olet napsaissut (ja muki on tietysti ihan huippu, terv. nimim. Huomenna ostoksille : D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa olla köksä kaikkialla muualla :) Parasta pizzaperjantaissa on se, että aina jää hiivaa (ja juustoa), joka pitää käyttää joko toiseen pizzaan, tai sitten vaikka tällaiseen patonkiin ;) Voih, pitäisköhän munkin lähteä heti huomenna mukikauppaan??

      Poista
  3. Köksä, sanoo palijasjalakanen oululainen :) Muutamakin hauska juttu on jäänyt niiltä tunneilta mieleen... Meillä oli kaalilootaa, jauhelihakastiketta, kahvikehriä ja sen semmoista, ei tämmöisiä haukattavan herkullisen näköisiä kasvispatonkeja. Siihen aikaan ei patonkia tainnut olla kaupassakaan. Herrasiunaaettäsitäonihminenvanha!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, et voi mitenkään olla niin vanha ;) Mut kotsa, köksä tai kotitalous oli kyllä mun lempiaineita ja valitsin sen myös valinnaiseksi niin monta kertaa, kun vaan sai.

      Poista