Jääkaapista löytyi jauhelihaa ja viikonlopun jäljiltä punaviinin loput, ja vaikka usein tällaisessa tilanteessa tulee tehtyä maailman parasta jauhelihapizzaa, niin tällä kertaa piti tehdä jotain muuta. Jotenkin maanantaina ei jaksa tehdä ruuaksi pizzaa, koska maanantai on maanantai...
Mutta jauhelihakastike taasen on niin arkinen ruoka, että sopii hyvin maanantaille. Tosin punaviini tekee ruuasta kuin ruuasta astetta juhlavamman. Ja maukkaamman!
Aloitin kuullottamalla muutamaa murskattua valkosipulinkynttä ja pientä pilkottua sipulia oliiviöljyssä. (Tässä vaiheessa ajattelin leikkiä oman elämän master chefiä ja huljauttaa oliiviöljypullosta näyttävästi kierroksen öljyä kattilan pohjalle, siis vaikkei yleisöä ollutkaan. Olisi kuitenkin pitänyt tuntea rajansa ja jättää leikki vain ajatuksen tasolle, sillä huomaamattani öljypullon suuaukon hidastin oli jäänyt korkkiin kiinni ja öljystä kaatui sitten puolet sinne kattilaan! Master Chefissä ei ehkä jouduta ottamaan kattilaa käteen ja kaatamaan öljyä takaisin pulloon desikaupalla...)
Lisäsin joukkoon 400g jauhelihaa ja paistoin kypsäksi. Sen jälkeen lisäsin yhden lihafondin sekä punaviinin (noin 2,5dl). Keittelin lihaa punaviinissä ja lisäsin sen jälkeen noin 2,5dl paseerattua tomaattia sekä ison purkillisen tomaattipyrettä.
Seuraavaksi kattilaan meni porkkanaraaste (noin kaksi keskikokoista porkkanaa) ja silputtua persiljaa. Maustoin kastiketta vielä hieman suolalla, mustapippurilla ja pasta rossalla.
Keittelin kastiketta melko pitkään ja lisäilin välillä vettä, ehkä yhteensä 3dl.
Pastana toimi tällä kertaa appelsiininen versio, joka tuoksui ja näytti ihanalle. Mausta en ole vielä ihan varma, tykkäsinkö vai en. Lisäksi en ole oikein varma, mihin kastikkeen makuun appelsiini sopisi parhaiten, mutta ehkä tähän jauhelihaan, jos joku pitäisi valita.
Kiitos ihanan arkisesta ideastasi. Juuri tämä on ihan parhautta, jota voi poimia lastenkin kanssa syötäväksi ilman sadan vuoden laittoja. T: Looks like someone also got the case of mondays
VastaaPoistaHei Kyösti ja kiitoksia kommentistasi :) Kyllähän näitä arkiruokia tarvitaan käytännössä enemmän kuin juhlaruokia, vaikka mieluiten kääntäisin viikonpäivät ympäri, viisi päivää viikonloppua ja kaksi arkea. Sopisi minulle ;)
PoistaMinä voisin ajatella, että appelsiini sopisi hyvin rapujen makuun, kuten sitrukset yleensä, miltä kuulostaa? :)
VastaaPoistaKuulostaa hyvälle ja toimivalle, vaikka en ole ihan varma, pidänkö appelsiinin perusmausta muualla kuin hedelmässä (tai mehussa) ylipäätään :) Pitäisi testata!
PoistaAppelsiini ja kana voisivat olla hyvä pari. Ainakin sitruuna toimii broiskun kanssa tosi hyvin. Arkiruokavinkkejä tarvitaan aina!
VastaaPoistaMaistuis varmaan sekin. Sitruuna on pastan kanssa jotenkin tutumpi, appelsiini on mulle vielä vähän vieras (ainakin appelsiinipasta). Eläköön arki :)
PoistaHeidi, kurkkaa blogiini, sinulle on siellä totaalisen vapaaehtoinen haaste:)
VastaaPoistaRakastan haasteita! Kiitos! :)
PoistaBolognese kastike on aina paras :D
VastaaPoistaSe sopii kyllä monenlaiseen tilanteeseen :)
Poista