keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Chilisuklaafudge



Peruspöperölän Virpi teki chilibileisiin fudgea, joka tuntui ihanan samettiselta ja rauhoittavalta tulisten ruokien välissä. Bileissä chiliä ei juuri maistanut, mikä johtui siitä, että suu oli jo niin turtunut vahvempien herkkujen äärellä. Tein näitä fudgeja synttärijuhliin, joihin tiesin olevan tulossa myös lapsia, joten ajattelin varmuuden vuoksi vähentää chilin määrää reippaasti. Silti näissä maistuu chili näin kotioloissa ihan tarpeeksi, ehkä lapset eivät sittenkään välitä näistä kun ovat usen niin herkkäaistisia :)

Aloita kuumentamalla tölkillinen kondensoitua maitoa, älä kuitenkaan keitä. Lisää joukkoon rouhittua suklaata (1 levy tummaa suklaata ja puolikas maitosuklaata). Kun suklaa on sulanut sekaan, ota kattila pois liedeltä. Lisää mausteiksi 50g paahdettuja tai paahtamattomia pinjansiemeniä, 1tl vaniljaesanssia (tai vaniljasokeria), sekä maun mukaan chilijauhetta (itse laitoin 1/2 tl, Virpin ohjeessa 1 rkl).

Kaada fudge vuokaan ja jäähdytä jääkaapissa. Leikkaa paloiksi.

Ps. Terveiset ihmeellisestä Dubaista! Kotona ollaan omien keittopatojen ääressä, mutta taitaa kokkailut siirtyä vielä parilla päivällä :) Näitä vanhoja juttuja luvassa siis vielä hetken...

6 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiitoinen resepti, ehkä mieheni tykkää siitä (hän rakastaa tulista ruokaa, minä en XD)

    VastaaPoista
  2. Tää oli mun eka fudgekokeilu, mut ei varmasti viimeinen :)

    VastaaPoista
  3. Nam, näyttää ihanalta! Blogissani on sinulle haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiskin tehdä fudgea pitkästä aikaa! Voi kiitos haasteesta, käynpä kurkkimassa mitä siellä odottaa :)

      Poista
  4. Siis kondensiitu maito otetaan purkista pois ja kumotaan sellaisenaan kattilaan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä! Yleensähän se keitetään purkissa, jos halutaan kinuskia, mutta tässä sitä ei keitetä vaan se on sellaista vaaleaa ja juoksevaa ja suklaa sulatetaan siihen :)

      Poista