torstai 26. tammikuuta 2012

Oluella maustetut letut


Mondon Ruoka & Matka -lehdessä (2011) oli ohje tanskalaisista letuista, joihin tuli olutta. Innostuin kokeilemaan lettuja, mutta en kuitenkaan samalla ohjeella. Kyseisessä reseptissä kananmunia laitettiin yksi kappale maitodesiä kohden ja minulla oli vain kaksi munaa, enkä halunnut taikinasta vain 2dl suuruista. Lisäksi valtaosa muista aineksista puuttui kaapista, joten lainasin ohjeesta vain sen mielenkiintoisimman eli oluen :)

Tämä on siis ihan oma ohje, jossa tavalliseen lettutaikinaan on tullut lisäksi olutta (tummaa, tosin en tiedä onko suurta merkitystä), vaniljasokeria ja siirappia.

5dl maitoa, 0,5-1dl tummaa olutta, 3rkl sulatettua voita, 2,5dl vehnäjauhoja, 2 munaa, suolaa, sokeria, siirappia, vaniljasokeria.

Sekoita keskenään ja anna tekeytyä jääkaapissa tunnin. Paista lettupannulla, se on paljon helpompaa, kuin yrittäisit tehdä isoja räiskäleitä.

En ole syönyt pikkulettuja vuosiin, mutta Thaimaassa paikalliset ystäväni kiikuttivat minulle välillä vaaleita pieniä lettusia, joiden sisus oli muistaakseni melko löllö. En nyt yhtään muista, että millä hankalalla paikallisella nimellä kyseisiä herkkupaloja kutsuttiin, mutta ne maistuivat ihan meidän letuille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti